Torvenkylän tuulipuistoon rakennetaan 7 voimalaa

Torvenkylän tuulipuistohanke rakennetaan Kalajoen alueelle Himangalle. Voimaloita tulee alueelle 7 kappaletta, joiden kokonaisteho on yhteensä noin 40 MW. Tilaajana projektissa on Energiequelle GmbH.

Projekti sisältää Suvicin osalta koko infrarakentamisen, eli vanhan tiestön kunnostamisen ja uuden tiestön rakentamisen, sisäverkon ja siirtolinjan kaapeloinnin, nostokentät sekä perustukset. Voimaloille rakennetaan tavallisesta poiketen perustuksen päälle myös betoniset yli 8 metrin korotukset parantamaan puiston tuotantoa.

“Olemme kesän ja syksyn aikana etsineet yhdessä tilaajan ja voimalatoimittajan kanssa ratkaisua, jolla voimalat saadaan mahdollisimman korkealla lupakorkeuden puitteissa. Suunnittelemallamme betonirakenneratkaisulla voimme nostaa muuten terästornilla toteutetun voimalan napakorkeutta, joka parantaa voimaloiden sähköntuottoa”, kertoo suunnittelija Jaakko Norrkniivilä.

Mobilisaatio työmaalle tehtiin marraskuussa 2021, ja työt valmistuvat Suvicin osalta kesäkuussa 2022.

Suvic on rakentamassa huomisen energiaa

Suvic Oy on vuonna 2017 Oulussa perustettu rakennusliike, joka on erikoistunut tuulivoimapuistojen toteuttamiseen ja projektinjohtoon. Lisäksi yritys tarjoaa urakointipalveluita energia- ja teollisuusrakentamiselle. Se tuo energiarakentamisen alalle uusia, innovatiivisia käytäntöjä suunnittelun, rakentamisen ja projektinjohtamisen kautta. Yhtiön tämänhetkisiä kohteita ovat OX2:n Puutikankankaan tuulipuisto (Sievi) ja Merkkikallion tuulipuisto (Vaasa), wpd Finlandin Karhunevankankaan tuulipuisto (Pyhäjoki) ja Nuolivaaran tuulipuisto (Kemijärvi), Foresight Groupin Puskakorven tuulipuisto (Pyhäjoki), CPC Finlandin Lappjärdin tuulipuisto (Kristiinankaupunki), Energiequellen Torvenkylän tuulipuisto (Kalajoki).