
Isokankaan tuulipuistoon rakennetaan 5 perustusta ja Palokankaan tuulipuistoon 12 perustusta, joista 16 perustusta toteutetaan kallioankkuriperustuksena ja yksi gravitaatioperustuksena. Kallioankkuriperustuksien louhintatyöt on aloitettu viikolla 13. Perustustyöt valmistuvat syksyn 2023 aikana ja Nordexin voimalapystytykset alkavat vuoden 2024 alkupuolella.
Projektin tilaajana on Elon, Valtion Eläkerahaston ja Veritaksen omistama uusiutuvaan energiaan sijoittava Exilion Tuuli. Isokankaan ja Palokankaan tuulipuistoihin rakennetaan yhteensä 17 tuulivoimalaa, joiden yhteisteho on 100 MW.
Nordexin toimittavat voimalat ovat teholtaan 5,9 MW ja kokonaiskorkeudeltaan noin 240 metriä. Puistokokonaisuuden arvioitu vuosituotanto tulee olemaan noin 320 000 MWh.
”Olemme todella tyytyväisiä, päästessämme toteuttamaan yhteistä projektia Exelion Tuuli Ky:n kanssa. Olen iloinen, miten projekti on lähtenyt aluilleen.”, kertoo Suvicin työpäällikkö Sami Sainio
Suvic on rakentamassa huomisen energiaa
Suvic Oy on vuonna 2017 Oulussa perustettu rakennusliike, joka on erikoistunut tuulivoimapuistojen toteuttamiseen ja projektinjohtoon. Lisäksi yritys tarjoaa urakointipalveluita energia- ja teollisuusrakentamiselle. Se tuo energiarakentamisen alalle uusia, innovatiivisia käytäntöjä suunnittelun, rakentamisen ja projektinjohtamisen kautta. Yhtiön tämänhetkisiä kohteita ovat) Fortumin Pjelax-Böle-Kristinestad Norr tuulipuisto (Närpiö, Kristiinankaupunki), Valrean Kalistannevan tuulipuisto (Kurikka) ja Matkussaaren tuulipuisto (Kurikka), Exilion Tuulen Isokangas-Palokangas tuulipuistot (Ii), sekä CPC Finlandin Lakarin aurinkovoimala (Lakari).