Suvic on aloittanut Nuolivaaran tuulipuiston perustustyöt elokuussa

Suvic jatkaa yhteistyötä wpd Finlandin kanssa Nuolivaaran tuulipuiston parissa elokuusta alkaen Kemijärvellä. Tuulipuistoon rakennetaan yhteensä 17 kappaletta tuulivoimaloita, joista 15 on Kemijärven puolella ja 2 Sallan puolella. Suvic on vastuussa perustuksien rakentamisesta. Maanrakennustyöt ovat jo käynnissä. 

Alueelle pystytettävät voimalat ovat 5-6 MW tehoisia ja kokonaiskorkeudeltaan 250 metriä. Yhteensä nimellisteho koko Nuolivaaran puistossa tulee olemaan noin 100 MW.  

Jatkamme yhteistyötä wpd Finlandin kanssa erittäin mielellämme. Nämä niin kutsutut perustuskeikat ovat nopeatempoisia projekteja, joita on mukava tehdä, erityisesti kun massiiviset betonirakenteet ovat ydinosaamistamme”, kertoo toimitusjohtaja Ville Vesanen. 

Suvic on rakentamassa huomisen energiaa 

Suvic Oy on vuonna 2017 Oulussa perustettu rakennusliike, joka on erikoistunut tuulivoimapuistojen toteuttamiseen ja projektinjohtoon. Lisäksi yritys tarjoaa urakointipalveluita energia- ja teollisuusrakentamiselle. Se tuo energiarakentamisen alalle uusia, innovatiivisia käytäntöjä suunnittelun, rakentamisen ja projektinjohtamisen kautta. Yhtiön tämänhetkisiä kohteita ovat OX2:n Metsälamminkankaan tuulipuisto (Vaala), Puutikankankaan tuulipuisto (Sievi) ja Merkkikallion tuulipuisto (Vaasa), wpd Finlandin Karhunevankankaan tuulipuisto ja Nuolivaaran tuulipuisto (Kemijärvi) sekä Foresight Groupin Puskakorven tuulipuisto (Pyhäjoki).