
Suvic Oy on vuonna 2017 Oulussa perustettu rakennusliike, joka on erikoistunut energiarakentamiseen, erityisesti tuulivoimapuistojen toteuttamiseen ja projektinjohtoon. Yrityksemme tarjoaa urakointipalveluita myös muulle energia- ja teollisuusrakentamiselle sekä suunnittelupalveluita.
Kasvumme on ollut vilkasta, joten etsimme tulevalle kesälle suunnitteluharjoittelijaa Oulun tai Porin toimistoon tuulivoima- ja teollisuusrakentamisen hankkeisiin. Suunnittelijaharjoittelijan ensisijaisiin tehtäviin kuuluu avustavat suunnittelutyöt ja raportointitehtävät. Työ edellyttää AutoCAD -osaamista ja rakennesuunnittelun opintoja. Pääset työssäsi myös tutustumaan suunnitelmien toteutukseen työmaalla.
Mitä odotamme sinulta?
- Oma-aloitteisuutta ja tarkkuutta
- Kykyä työskennellä yhdessä ja itsenäisesti
- AutoCAD -osaamista
- Rakennusalan ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opintoja
- Englannin kielitaito nähdään plussana
Palkan lisäksi tarjoamme sinulle työpaikan, jossa vastuullisuus on osa jokapäiväistä toimintaa työturvallisuuden ja ympäristön osalta. Toimintamme kulmakivinä ovat ammattitaito, avoimuus, vastuunkanto ja jatkuva kehittäminen. Lisäksi tarjoamme työyhteisön, joka kannustaa sinua kehittymään työssäsi. Kysy myös mahdollisuutta lopputyön tekoon.
Hae työpaikkaa viimeistään 3.3. mennessä toimittamalla CV ja vapaamuotoinen hakemuskirje Tiina Autiolalle osoitteeseen tau@suvic.fi. Saat sähköpostitse tarkemmat tiedot hakuprosessin etenemisestä. Lisätietoa tehtävästä saat tarvittaessa Jaakko Norrkniivilältä soittamalla numeroon 040 534 3021 (aikaikkuna, klo 08-16) tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen jno@suvic.fi.