Laura Heikkinen on yksi Suvicin pitkäaikaisimpia työntekijöitä, ja käytännössä nähnyt yrityksen kasvun Y-tunnuksesta 94 miljoonan euron liikevaihtoa tekeväksi energia-alan rakentajaksi. Hän on viiden Suvicilla viettämänsä vuoden aikana ehtinyt toimimaan useissa eri tehtävissä. Näitä uraliikkuja ovat ohjanneet sekä yrityksessä kullakin hetkellä vallinneet osaamistarpeet että henkilökohtainen kiinnostus uuden oppimiseen ja rohkeus vastuun ottamiseen.
Veri veti työmaalle ja tuotantoon
Parhaillaan rakennesuunnittelijan koulutuksen saanut Laura työskentelee työpäällikkönä, mutta muitakin titteleitä...
Kesällä 2023 on Suvicin Iissä sijaitsevalla työmaalla työskennellyt kaksi kesäharjoittelijaa: Peppi Penttilä ja Matti Martin. Kyseessä on kahden puiston: Isokankaan ja Palokankaan kokonaisuus, johon Suvic toteuttaa perustusurakan. Toteutukseen kuuluu 17 perustusta, joista 16 tehtiin kallioankkuriperustuksena ja yksi gravitaatioperustuksena.
Kesätyöntekijät aloittivat työt toukokuun alussa ja palasivat koulun penkille elokuun päätteeksi. Työmaa on tarjonnut molemmille “kesureille” aitiopaikan tuulivoiman perustusten rakentamisen seuraamiseen lähes alusta loppuun.
Hybridimalli yhdisti työmaan...
Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen. Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.
Verkkopalvelutunnus: 003728198741 Välittäjä:003721291126 (Maventa) Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Postitse: Suvic Oy 28198741 PL 100 80020 Kollektor Scan
Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.
Verkkopalvelutunnus: 003728198741 Välittäjä: 003721291126 (Maventa) Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Postitse: Suvic Oy 28198741 PL 100 80020 Kollektor Scan