Skip to main content

Tuulipuistojen ammattilainen


Jaa tämä sivu

Monipuolista osaamista tuulipuistojen rakentamisesta

Erikoisosaamiseemme kuuluu tuulipuistojen rakentaminen ja projektinjohto. Tuomme jokaiseen projektiin vertaansa vailla olevaa tietoa ja osaamista. Vahvuutenamme on talon sisäinen perustusten, sekä sähkö- ja tietoverkon suunnittelu. Asiantuntemuksemme kumpuaa koulutuksen, kokemuksen ja rohkeuden yhdistelmästä. Tavoitteenamme on innovaatioiden avulla kehittää toimintaamme, jotta voimme toteuttaa projektejamme entistä kustannustehokkaammin ja ympäristöä kunnioittaen. Kun työskentelet kanssamme, voit luottaa siihen, että hankkeesi on ammattilaisten käsissä.

Rakentaminen

Rakenamme tuulipuistoja erilaisina kokonaisuuksina asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tämän saavuttamiseksi teemme yhteistyötä sekä kotimaisten että kansainvälisten kumppaneiden kanssa rakentaaksemme huomisen energiaa. Koko rakennusvaiheen ajan käytämme kattavasti paikallista osaamista ja palveluja.

KVR-urakoissa otamme vastuun suunnittelusta ja toteutuksesta turbiinitoimittajan saapumiseen saakka. Osaamiseemme kuuluu perustussuunnittelun ja perustuksien rakentamisen lisäksi myös sähkö- ja tietoverkkojen suunnittelu sekä toteutus tuulipuistokohteisiin. Toteutamme laadukkaasti myös suppeampia osakokonaisuuksia, kuten perustussuunnittelun ja perustuksien rakentamisen.

Suunnittelu

Hyödynnämme rakennesuunnittelussa eri perustusmenetelmiä, joiden suunnittelu tapahtuu talon sisällä osana projektejamme, jolloin voimme valita parhaan perustusratkaisun paikkakohtaisesti. Talon sisäisellä suunnittelulla pystymme reagoimaan nopeasti työmaalla mahdollisesti esiin tulevien muuttujien puitteissa. Siksi emme joudu tyytymään kompromissivaihtoehtoihin perustuksien osalta ja näin voimme tuottaa taloudellista säästöä asiakkaalle ja pienentää riskejä projektin toteutuksen aikana.

Emme tietenkään ole unohtaneet jatkuvaa tuotekehitystä. Suunnittelun kehityksen tuotteita ovat mm. kallioankkuriperustusmenetelmä ja korotettu perustus.

Sähkö

Sähkösuunnittelua teemme talon sisäisesti ja projektikohtaisesti, joten asiakkaamme saavat aina alueella räätälöidyn kokonaisuuden. Suunnittelu sisältää projektin vaatimuksien mukaan tietoverkon, sisäverkon ja keskijännitteisen siirtolinjan suunnittelun. Kuten rakennesuunnittelussa myös sähkösuunnittelussa reagoimme työmaalla esiin tuleviin tilanteisiin ja pystymme muokkaamaan suunnitelmia tarpeen tullessa lyhyelläkin varoitusajalla.

Infra

Infrasuunnittelu toteutetaan yhdessä luotettavien yhteistyökumppanien kanssa. Jo suunnitteluvaiheessa otamme huomioon projektin kulun aina pintamaiden poistosta maisemointiin asti.

Noudatamme kokonaisvaltaista lähestymistapaa rakentamiseen, jossa keskitymme käyttämään paikan päällä saatavilla olevia, hankkeeseen sopivia materiaaleja. Otamme huomioon maaperän luonnollisen tilan ja kantavuuden, jolla pyrimme minimoimaan kiviainesten liikakäytön ja ottamaan käyttöön erilaisia infrastruktuurin rakentamistekniikoita alueellisten näkökohtien perusteella. Sitoutumisemme kestävään kehitykseen ja resurssitehokkuuteen ohjaa päätöksentekoprosessiamme, minkä ansiosta pystymme toimittamaan hankkeita, jotka ovat paitsi hyvin rakennettuja myös ympäristön kannalta vastuullisia.

Suunnitteluinnovaatiot

Yrityksemme keskeisiä arvoja ovat kestävyys, turvallisuus ja jatkuva kehittyminen. Olemme kehittäneet erilaisia innovatiivisia toimintamalleja, jotka edistävät kestävää kehitystä ja turvallisuutta hankkeissamme. Meillä on kokemusta erilaiseten suunnittelutekniikoiden ja materiaalien sisällyttämisestä, jotka ovat linjassa arvojemme kanssa. Olemme ylpeitä sitoutumisestamme kestävään kehitykseen ja turvallisuuteen, joka tekee meistä vastuullisen kumppanin kaikilla työmme osa-alueilla.

Konseptista toteutukseen

Kallioankkuriperustusmenetelmä minimoi CO2-päästöjä muun muassa vähentämällä raskaan kaluston ajoja työmaalle ja pienentämällä vaadittua betonimassan määrää.

Korotetuissa perustuksissa tornin alaosa on raudoitettu paikallavalukorotus. Korotuksella saadaan optimoitua voimalan sähköntuotantoa nostamalla napakorkeutta useita metrejä rakennusluvan sallimissa puitteissa.

Kehitimme myös kallioankkuriperustuksen rakentamisenaikaista turvallisuutta kaide-elementeillä, jotka tuovat helppokäyttöisen ja luotettavan putoamissuojauksen raudoituksen ajaksi.

Yhteydenotto

Suvicilla olemme ylpeitä asiantuntemuksestamme sekä ammattitaidostamme energia- ja teollisuusrakentamisen hankkeissa. Vuosien kokemuksella ja sitoutumisella huippuosaamiseen toimitamme korkealaatuisia palveluja ja pyrimme ylittämään asiakkaidemme odotukset. Panostamme asiakastyytyväisyyteen avoimen kommunikaation avulla ja se tekee meistä luotettavan kumppanin alalla.

Elektroniikkatie 14
90590 Oulu, Finland
+358 20 741 8840

Laskutus

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.
Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä:003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera.
Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.

Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä: 003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan