Skip to main content
23 helmikuu, 2021

Suvic toteuttaa infratyöt Puutikankankaalle Sieviin

23 helmikuu, 2021
Yhteistyö OX2:n kanssa jatkuu Sievissä Puutikankankaan tuulivoimapuistossa.

Sieviin Puutikankankaan tuulivoimapuistoon rakennetaan 8 kappaletta kokonaiskorkeudeltaan 240 m tuulivoimaloita, joiden yhteistehoksi muodostuu 44 MW.

Suvic vastaa hankkeen infran rakentamisesta, joka sisältää tuulipuiston tiestön, nostokentät, perustukset sekä kaapeloinnin. Suvic vastaa myös näiden kokonaisuuksien suunnittelusta. Tuulipuiston infran rakentaminen alkaa keväällä 2021 sekä valmistuu pääosin vuoden 2021 aikana. Tuulipuisto luovutetaan voimalatoimittajalle huhtikuussa 2022.

“Teimme ensimmäisen projektin OX2:lle vuonna 2019, ja on hienoa, että pystymme jatkamaan hyvin alkanutta yhteistyötä Euroopan johtavan maatuulivoimatoimijan kanssa jo kolmannessa puistossa”, kommentoi toimitusjohtaja Juha Tikkakoski.

Suvic on rakentamassa huomisen energiaa

Suvic Oy on vuonna 2017 Oulussa perustettu rakennusliike, joka on erikoistunut tuulivoimapuistojen toteuttamiseen ja projektinjohtoon. Lisäksi yritys tarjoaa urakointipalveluita energia- ja teollisuusrakentamiselle. Se tuo energiarakentamisen alalle uusia, innovatiivisia käytäntöjä suunnittelun, rakentamisen ja projektinjohtamisen kautta. Yhtiön tämänhetkisiä kohteita ovat OX2:n Metsälamminkankaan tuulipuisto (Vaala) sekä CPC Finlandin Lakiakankaan tuulipuisto (Isojoki).

Elektroniikkatie 14
90590 Oulu, Finland
+358 20 741 8840

Laskutus

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.
Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä:003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera.
Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.

Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä: 003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan