Skip to main content
Suvic on allekirjoittanut urakkasopimuksen Lakarin 32 MW:n aurinkovoimalan rakentamisesta
28 maaliskuu, 2023

Suvic on allekirjoittanut urakkasopimuksen Lakarin 32 MW:n aurinkovoimalan rakentamisesta

28 maaliskuu, 2023

Rakennamme Lakariin 32 MW:n aurinkovoimalan

Kehitimme vuoden 2022 aikana Solar+ aurinkovoiman rakentamiskonseptin, jonka ansiosta pääsemme nyt keväällä 2023 rakentamaan ensimmäistä aurinkovoimalaamme ja laajentamaan liiketoimintaamme uusiutuvan energian rakentamisen parissa.

Lakarin aurinkovoimaalue sijaitsee Rauman läheisyydessä Satakunnassa ja on maksimiteholtaan 32 MW. Kyseessä on tällä hetkellä Suomen suurin aurinkovoimala, jonka tuotannon arvioidaan olevan noin 32 000 MWh vuodessa. Pinta-alaltaan puisto on noin 40 hehtaaria, ja sen odotetaan olevan tuotannossa vuoden 2024 alkupuolella. Tilaajana Lakarin aurinkopuistossa toimii CPC Finland Oy.

”Olemme todella innoissamme uudesta aluevaltauksestamme, jonka teemme yhteistyössä CPC Finland Oy:n kanssa. Skaalattavan ja innovatiivisen Solar+ konseptin kunnianhimoisena tavoitteena on tarjota asiakkailleen markkinoiden kustannustehokkain aurinkovoimala maailman korkealaatuisimmalla teknologialla. Nyt pääsemme toteuttamaan tämän aurinkovoiman rakentamiskonseptin käytännössä”, kertoo Suvic Oy:n Business Manager Jari Koppelo.

Suvic on rakentamassa huomisen energiaa

Suvic Oy on vuonna 2017 Oulussa perustettu rakennusliike, joka on erikoistunut tuulivoimapuistojen toteuttamiseen ja projektinjohtoon. Lisäksi yritys tarjoaa urakointipalveluita energia- ja teollisuusrakentamiselle. Se tuo energiarakentamisen alalle uusia, innovatiivisia käytäntöjä suunnittelun, rakentamisen ja projektinjohtamisen kautta. Yhtiön tämänhetkisiä kohteita ovat) Fortumin Pjelax-Böle-Kristinestad Norr tuulipuisto (Närpiö, Kristiinankaupunki), Valrean Kalistannevan tuulipuisto (Kurikka) ja Matkussaaren tuulipuisto (Kurikka), Exilion Tuulen Isopkangas-Palokangas tuulipuistot (Ii), sekä CPC Finlandin Lakarin aurinkovoimala (Lakari).

Elektroniikkatie 14
90590 Oulu, Finland
+358 20 741 8840

Laskutus

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.
Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä:003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera.
Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.

Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä: 003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan