Fortumin Kivenlahden uuden biolämpölaitoksen rakentamisvaihe päätökseen helmikuun alussa
Suvicin työt Fortumin Kivenlahden uudessa biolämpölaitoksessa saadaan päätökseen helmikuun alussa 2020. Suvic on toiminut hankkeessa projektinjohtourakoitsijana ja päätoteuttajana.
Kohde saatiin käyntiin valmistelevilla töillä marraskuussa 2018. Täydellä teholla töihin päästiin tammikuussa 2019, jolloin poikkeuksellisen runsas lumi toi haasteen töille. ”Vaikka suunniteltu aloitusajankohta siirtyi kaksi kuukautta, pääsimme aloittamaan laiteasennukset alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Kiitos siitä lähtee paitsi projektinjohtourakkamallillemme, myös tietysti työmaalla työskennelleille henkilöille”, kertoo Kivenlahdessa Suvicin construction managerina toimiva Janne Räisänen.
Korkeimmillaan työmaan työntekijämäärä oli syksyllä 2019, jolloin kohteessa operoi päivittäin 140 henkilöä. Alueella rakentamiseen on vaikuttanut se, että siellä on jo valmiiksi sijainnut kaksi toiminnassa olevaa puupellettikattilaa, joilla tuotetaan kaukolämpöä. Liikennejärjestelyt ja turvallisuus ovatkin olleet keskeinen osa projektia.
Nyt kohteessa valmistaudutaan rakentamisvaiheen jälkeiseen käyttöönotto- ja säätövaiheeseen. Uusi biolämpölaitos saadaan kaupalliseen tuotantoon kesällä 2020.