Skip to main content
Viiatin Kalistannevan ja Matkussaaren tuulipuistoissa kaikki perustukset on valettu
12 tammikuu, 2023

Viiatin Kalistannevan ja Matkussaaren tuulipuistoissa kaikki perustukset on valettu

12 tammikuu, 2023

Kahden vierekkäisen tuulipuistohankkeen rakentaminen on aloitettu puuston raivauksilla ja maanrakennustöillä huhtikuussa 2022.

Suvic toimii pääurakoitsijana Kalistannevan ja Matkussaaren tuulipuistoissa, jotka sijaitsevat Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla. Molempien tuulipuistojen rakennuttajana toimii ranskalainen Valrea. 

Projektit ovat erillisiä kokonaisuuksia, joista Kalistannevan tuulipuistoon kuuluu 30 voimalaa ja Matkussaaren tuulipuistoon 27 voimalaa. Voimalaperustuksien lisäksi urakoihin kuuluu myös uusien teiden rakentaminen, olemassa olevien teiden kunnostaminen, nostokenttien rakentaminen, sähköaseman kokonaisuus, sekä sisäverkon kaapelointi.  

Tuulipuistojen yhteisteho on 313,5 MW, joka tuottaa vihreää sähköä yli 120 000 kotitaloudelle. 

”Rakennushanketta lähdettiin toteuttamaan todella kunnianhimoisella aikataululla tavoitteena saada kaikki perustukset valettua vuoden 2022 aikana.  Tavoitteessa meidän koko projektiorganisaatiomme onnistui mallikkaasti yhteistyössä Tilaajamme, valvojien ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. 57:n perustuksen valaminen kolmessa kuukaudessa laadukkaasti ja työturvallisesti on todella upea suoritus”, kertoo toimitusjohtaja Ville Vesanen. 

Työt jatkuvat vielä vuoden 2023 puolella kaapeloinnin, maanrakennuksen ja muiden viimeistelytöiden parissa. 

Suvic on rakentamassa huomisen energiaa

Suvic Oy on vuonna 2017 Oulussa perustettu rakennusliike, joka on erikoistunut tuulivoimapuistojen toteuttamiseen ja projektinjohtoon. Lisäksi yritys tarjoaa urakointipalveluita energia- ja teollisuusrakentamiselle. Se tuo energiarakentamisen alalle uusia, innovatiivisia käytäntöjä suunnittelun, rakentamisen ja projektinjohtamisen kautta. Yhtiön tämänhetkisiä kohteita ovat wpd Finlandin Karhunevankankaan tuulipuisto (Pyhäjoki), Fortumin Pjelax-Böle-Kristinestad Norr tuulipuisto (Närpiö, Kristiinankaupunki) sekä Valrean Kalistannevan tuulipuisto (Kurikka) ja Matkussaaren tuulipuisto (Kurikka).

Elektroniikkatie 14
90590 Oulu, Finland
+358 20 741 8840

Laskutus

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.
Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä:003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera.
Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.

Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä: 003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan