Skip to main content
29 touko, 2019

Suvic mukana Fortumin uudessa tuulipuistossa

29 touko, 2019
Suvic on saanut merkittävän projektinjohtourakan Fortumin uuteen Kalaxin tuulipuistoon Närpiöön.

Suvic on saanut merkittävän projektinjohtourakan Fortumin uuteen Kalaxin tuulipuistoon Närpiöön. Puiston tuotannon odotetaan olevan 90 megawatin (MW) ja vuosittaisen energiantuoton yli 300 gigawattituntia (GWh).  Yhteensä puistoon rakentuu 21 voimalaa.

Kyseessä on Fortumin ensimmäinen tuulipuistohanke Suomessa. Solmittu projektinjohtourakkasopimus kattaa käytännössä koko puiston rakennuttamisen kaikkine töineen pl. turbiinitoimitukset ja turbiinien asennukset. Urakkaan kuuluvat siten mm. maanrakennustyöt, perustukset ja muu infrarakentaminen.

”Kehitimme hanketta yhteistyössä Fortumin kanssa uusiutuvan energian preemiojärjestelmään osallistumista varten. Tavoitteena oli rakentaa kilpailukykyinen kokonaisuus ja onnistuimme siinä. Meille on ilo olla osaltamme mukana rakentamassa päästötöntä sähköntuotantoa”, kommentoi toimitusjohtaja Juha Tikkakoski uutisia.

Työt tullaan käynnistämään kesän 2019 alussa ja Suvicin osalta viimeisetkin työt on tehty huhtikuussa 2020. Tuulivoimapuiston arvioidaan olevan valmis käyttöönottoa varten viimeistään vuoden 2021 alussa.

Fortumin sijoittajauutiseen pääset tästä: https://www.fortum.fi/media/2019/05/fortum-rakentaa-ensimmaisen-suuren-suomalaisen-tuulivoimapuistonsa-narpioon

LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT:
Suvic Oy
CEO
Juha Tikkakoski
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
+358 40 519 5654
www.suvic.fi

Elektroniikkatie 14
90590 Oulu, Finland
+358 20 741 8840

Laskutus

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.
Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä:003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera.
Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.

Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä: 003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan