Tero Näppä on palkattu Suvicille työnjohtajaksi
Rakennusmestariksi valmistunut Tero Näppä on palkattu Suvicille työnjohtajaksi. Tero on ollut aikaisemmin kesäisin töissä infrarakentamisen parissa ja on nyt vastuussa kallioankkuriperustusten porauksista ja ankkureiden asennuksista Karhunnevankankaan tuulipuistossa Pyhäjoella. Joskus tulevaisuudessa Tero suunnittelee vastaavan työnjohtajan pestistä, kunhan saa lisää kokemusta ja asiantuntemusta alasta.
Jo vuosi sitten kesällä Tero suunnitteli hakemista Suvicille töihin, mutta ei kuitenkaan päätynyt lopulta silloin vielä hakemaan työpaikkaa. Joulun tienoilla kuitenkin taksin kylkeen teipattu Suvicin mainos kiinnitti Teron huomion ja hän päätti hakea töihin, josta joitain kuukausia myöhemmin Tero aloitti työt Pyhäjoella. Työilmapiiriä Tero kuvailee rennoksi ja porukkaa mukavaksi, erityisesti Karhunevankankaan työmaan porukkaa. ”Hyvvää kessää”, haluaa Tero toivottaa haastattelun lopuksi.