Skip to main content
16 maaliskuu, 2021

Mitä opimme vuodesta 2020?

16 maaliskuu, 2021
Vuosi 2020 on nyt takana ja tilinpäätös saatu valmiiksi. Nyt onkin hyvä hetki pohtia, kuinka vuosi sujui.

Käytännön vaikutukset

Vuosi 2020 oli meille kaikille poikkeuksellinen ja jäävä historian kirjoihin. Maailmanlaajuinen pandemia on muuttanut merkittävissä määrin niin tapojamme ajatella kuin toimia. 

Pandemia on lisännyt merkittävästi teknologian hyödyntämistä yhteydenpidossa; aiemmin lensimme parin tunnin kokouksiin hoitamaan asioita kasvokkain, nyt hoidamme asiat verkon välityksellä aina kun mahdollista – ja olemme huomanneet, että se toimii. Kaikissa asioissa ihmisten välinen kanssakäynti ei ole korvattavissa virtuaalitapaamisilla, mutta olemme kuitenkin avanneet ajatteluamme ja tapojamme toimia – erilainen ei ole välttämättä lähtökohtaisesti huono. Laajemmassa mittakaavassa pandemia on avannut ajatuksiamme paikkariippumattomalle työlle, ja avaa niin vapaa-ajalle kuin asumisellekin uusia mahdollisuuksia. 

Omalla toimialallamme pääosa tekemisestämme puolestaan vaatii fyysistä läsnäoloa. Pandemia on tuonut haasteita työvoiman liikkumisen suhteen, muutoksia työmaatiloille asetettaville vaatimuksille sekä yleisesti siisteyden, taukojen ynnä muiden järjestelyiden osalle. Toistaiseksi pandemialle ei näy loppua, jolloin uusia käytäntöjä sovelletaan ja hiotaan edelleen kuluvana vuonna 2021. Osa tai kaikki näistä muutoksista saattavat lopulta olla normaali käytäntö. 

Pandemiasta huolimatta työmaillamme olemme säästyneet hyvin virukselta. Työntekijämme ja yhteistyökumppanimme ovat pysyneet pääosin terveinä ja työmaat ovat edenneet aikataulussa. Tästä saamme olla erityisen kiitollisia.

Taloudelliset vaikutukset

Pandemian vaikutuksilta emme ole täysin silti säästyneet, sillä koronaviruksen aiheuttama epävarmuus on heijastunut muutamaan investointipäätökseen. Onnekkaita olemme olleet kuitenkin siinä, että olemme saaneet korvaavia hankkeita, ja liikevaihtomme kasvoikin noin 40 %:a vuonna 2020 22,9 milj. eurosta 32,0 milj. euroon.

Yhtiön koko on kasvanut – ei pelkästään vuonna 2020, vaan merkittävästi vuosittain koko sen verrattain lyhyen olemassaolon aikana. Henkilöstömäärä kasvoi vuoden 2020 kymmenellä uudella osaajalla. Kasvu on tuonut oman haasteensa kuten yleensä kasvuyrityksissä tapahtuu. Olemme huomanneet, että yrityksen toimintatavat eivät aina ole selkeitä uusille työntekijöille ja olemme ryhtyneet toimiin yhtenäisempien linjojen tekemiseksi. Se, mikä on ollut pienellä porukalla selkeä ja toimiva tapa, ei sitä välttämättä ole enää yrityksen kasvaessa. Uusia toimintatapoja on otettu käyttöön, mitkä tukevat meidän tavoitettamme yrityksenä. Tämä vaikuttaa siihen, mitkä käytännöt pysyvät entisellään, ja mitkä muuttuvat, jotta pysymme kilpailukykyisenä myös tulevaisuudessa. Tähän haasteeseen olemme tarttuneet jo vuoden 2020 syksyllä, kun ryhdyimme kuvaamaan yrityksen prosesseja ja toimintamalleja sekä kirkastamaan roolien vastuita. Selkeän kuvan piirtämisellä ja hahmottamisella pyrimme jouhevampaan ja tehokkaampaan tekemiseen, ja toivomme tämän työn tulosten näkyvän tulevaisuudessa myös yhteistyökumppaneidemme suuntaan.

Kiitos ja näkemiin vuosi 2020, kohtelit meitä kaikesta huolimatta hyvin.

Elektroniikkatie 14
90590 Oulu, Finland
+358 20 741 8840

Laskutus

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.
Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä:003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera.
Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.

Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä: 003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan