Skip to main content
21 tammikuu, 2021

Vermon ilma-vesilämpöpumppulaitoksen perustustyöt on saatu päätökseen

21 tammikuu, 2021
Suvic on luovuttanut Fortumin Vermon projektin perustustyöt

Joulukuussa aloitettu projekti Espoon Vermossa on saatu päätökseen. Suvic toimi päätoteuttajan roolissa Fortumin ilma-vesilämpöpumppuprojektissa. Vermossa sijaitsevan kaukolämpölaitoksen tontille rakennettiin kolme paalutettua ja raudoitettua betonilaattaa ilma-vesilämpöpumpulle. Tällä pilottiprojektilla tutkitaan 1 MW kokoisessa laitoksessa uutta tekniikkaa kaukolämmöntuotannossa haastavissa ilmasto-olosuhteissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan skaalata tekniikkaa suuremmaksi kaupallista tuotantoa varten ja luopua kivihiilen käytöstä kaukolämmön tuotannossa.

”Lähdimme pikakomennuksella Espooseen joulukuun lopulla ja suunnitelma oli saattaa projekti päätökseen tammikuun loppuun mennessä. Tilaajan hyvän myötävaikutuksen ansiosta työmaa kuitenkin valmistui kaksi viikkoa suunniteltua nopeammin, laadusta tinkimättä”, kertoo vastaava työnjohtaja Olli Niemelä.

Elektroniikkatie 14
90590 Oulu, Finland
+358 20 741 8840

Laskutus

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera. Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.
Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä:003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan

Pyydämme toimittamaan laskut ensisijaisesti verkkolaskuna. 
Laskulla tulee olla viitteenä ilmoittamamme työmaanumero ja littera.
Lasku tulee osoittaa jokaiselle työmaalle erikseen.

Sovellamme rakennuspalveluiden ostossa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta.

Verkkopalvelutunnus: 003728198741
Välittäjä: 003721291126 (Maventa)
Sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Postitse: 
Suvic Oy
28198741
PL 100
80020 Kollektor Scan